Vihdoin elävien kirjoissa

Huh mitkä pari viikkoa onkaan ollut. Oli lapset ja äitee kipiänä, yhteensä neljää eri tulehdusta ja kasa antibiootteja, ehkä uskallan väittää nyt olevani suunnilleen elävien kirjoissa.

Sen verran heikkoon happeen veti oman olon poskiontelon- ja kurkunpääntulehduksen kanssa, että oon syönyt tasan sitä mikä meni alas. Turvottanut on, se kamalauus kaikkeen muuhun vielä lisäksi.

Tänään hyppäsin pitkästä aikaa puntarillekkin, lukema 84kg, eli 700g takapakkia parin vk aikana, ei nyt maailmanloppu kuitenkaan :)
Tavoitteeseen matkaa vielä 4kg ja jouluviikon maanantaihin on 4vk aikaa, eli töitä täytyy tehdä.

Taidankin huhkia nyt hiukan kahvakuulan kanssa, vaikka onkin melkonen migreenikohtaus päällä. Ugh!

Treffejä ja sairastelua

Pari viikkohan sitten mut soitettiin hakeen lapsukaiset hoidosta kesken työpäivän, koska vanhempi oli nostanu kuumeen tosi korkealle ja valitteli päätään. Se oli jo toinen kerta kuukauden sisään kun pojalla nousee vain kuume 40 asteeseen ja pää on niin kipeä, että toinen vain huutaa. Noh, siitä selvittiin onneksi ihan päivän kuumeilulla ja se oli siinä, jos näin käy vielä, mennään lääkäriin tutkimuksiin. Neuvola epäilee migreeniä, koska erittäin suuri sukurasite (mun sisko, äiti, mumma, isä, isänäiti, miehen äiti, äidinäiti ja muutama muu mun lisäksi sairastaa ko. sairautta, joten ihme se ei olisi).

No mutta sitten koitti kauan odotettu 5.11., oltiin sovittu treffit siihen. Mulla oli aamuvuoro, joka sitten venyikin vielä parilla tunnilla. Jo aamulla ajattelin, että nyt ei hyvä heilu, kurkku on tosi kipeä eikä meinaa saada nieltyä. Töissä oli ihan etova olo, kurkkua ahdisti ja päässä vaan humisi. Nappia naamariin että jaksaa treffailla ukon kanssa.
Käytiin Matadorissa syömässä ja voi synti! Ei tartte kyllä ikinä pettyä. Alan ammattilaisena uskaltaisin väittää, että Mata on Seinäjoen tasokkain "ketju"ravintola, vaikkei ketjua olekkaan (Eepeen ravintola kylläkin, siksi "ketju"). Aivan mahtavaa evästä, ainoa hiljainen ja pisteen kokoinen miinus valmiista bearnaissoosista, osais ne sen sielä tehdä itsekkin. :)

Sunnuntaiaamuna olo olikin kuin jyrän alle jääneellä, ei, ei krapulaa, kahdesta miedosta ei vielä krapulaa saada. Mutta se flunssa! Se iski kuin hyökyaalto! Päässä humisi, nenä tukossa, kurkku niin kipeä että hätinä sai nieltyä ja mikä parasta, henki ei kulkenut kun en muistanut ottaa treffi-iltana ja sunnuntaiaamulla astmalääkkeitä. Henki pihisten makasin siis sohvalla koko sunnuntain ja popsin mitä ikinä eteen tuli.

Tämä oli nyt siis mun 9 viikon tavoitteen ja haasteen notkahdus, makuaisti on kadonnut ja olo on edelleen melkosen jyrän alle jäänyt, joten ei hirveesti oo kiinnostanut ruokaa tehdä ja koska voin huonosti, säälin ja annan itseni herkutella. :D Mutta karkitkin on aika pahoja, onneksi.

Huomenna on pakko edes yrittää palata arkeen, koska keskiviikkona on taas kolmen vapaan jälkeen työpäivä ja heti tupla, joten armoa ei tunneta. :D

Sokeriton BBQ-kastike

Uuh ja aah tämä on ihan sairaan hyvää!

Alkuperäinen ohje löytyy täältä, ja tässä se on muokattuna aavistuksen paremmaksi

Sokeriton BBQ-kastike

1 pieneksi silputtu sipuli

5 pieneksi silputtua valkosipulinkynttä

1tl juustokuminaa

2rkl oliiviöljyä

0,5dl balsamietikkaa

1dl kookossokeria

0,5dl soijakastiketta

1rkl Worchestershire-kastiketta

1tl savuaromia (itse käytin savupaprikamaustetta)

Savupaprikajauhe

1dl sokeritonta ketsuppia (Felixiltä ainakin löytyy)

1rkl chilijauhetta

1dl sokeritonta kolaa (itse käytin Zero Colaa)
Puolikas säilöntätabletti (käyttö ohjeen mukaan)

Kuullota sipuleita ja juustokuminaa öljyssä, lisää etikka. Kiehauta.

Lisää loput aineet ja anna kiehua hiljalleen kokoon n. 30min (kunnes on paksua). Paseeraa klimpit pois ja uiui ääntä kohti!

Minäkuva, onnellisuus ja mitä näitä nyt oli

En meinannut keksiä tälle höpötykselle otsikkoa. Sain idean FB ryhmästä Jenny ja läskimyytinmurtajat, missä valiteltiin kovasti sitä, kuinka sielä ryhmässä on alettu puhumaan entistä enemmän laihduttamisesta. Että eikös ryhmän idea ollut mm. parantaa elämänlaatua olemalla onnellinen sellaisena kuin on? Mutta entä jos ei voi sietää sitä omaa peilikuvaa?

Mun mielestäni homma menee niin, että jos peilikuva yksinkertaisesti oksettaa, on sille silloin tehtävä jotain, ennen kuin voi olla tyytyväinen itseensä ja kantaa kehonsa ylpeydellä. Ei siinä paljon auta se, että muut sanoo sulle, että oot kaunis ja just hyvä tollasena. Jos sinä itse et ole tyytyväinne itseesi, tee muutos. Koko tämän blogin idea lähti tästä ajatuksesta. Do it for yourself, not for them. Se kun on ihan oikeasti yks paskan hailee, mitä muut ajattelee. Ei se tee sua sielä kuoren alla yhtään onnellisemmaksi tai paremmaksi ihmiskeksi tai mitä ikinä. Se, että sä päätät muuttaa omia tapoja liikunnan, ravitsemuksen ja koko elämän saralla, se tekee sut onnelliseksi lopulta. Muutosta ei tartte tehdä heti ja ryminällä ja sata lasissa, tai voi jos pää kestää, mutta kaikilla (useimmilla) se ei taida kestää. Esimerkkinä minä itse - noudatan vhh ruokavaliota, mutta syön myös hedelmiä päivittäin, koska a) en vain voi jättää niitä pois koska ne on hyviä ja b) marjojen lisäksi hedelmät on melkosia vitamiinilähteitä. Herkuttelen myös, melkein joka viikko tavalla tai toisella, mutta ei se mun koko loppuelämän mittaista elämäntaparemonttiani horjuta tai kaada mihinkään. Joskus voi olla vähän vaikea palata arkeen, mutta kyllä sekin siitä sit jossain kohtaa.

Mähän olen nykyään melkonen hippi monessa asiassa ja hyvin pitkälti ajattelen asioita niin, että jos ei ole hyvä olla, muuta se. Mä olen ottanut loppitilin useammastakin työstä, koska aamulla on vituttanut mennä töihin. Lopputulos on se, että tällä hetkellä mä teen mitä mä rakastan ja mulla on suunnaton intohimo mun työtä kohtaan, eikä mua vituta ajella aamulla tuntia töihin.
Samaa ajattelutapaa käytän tässä peilikuva asiassa. Kun kerran oksennus lentää peiliin katsoessa (jos siis edes katsoo, koska hyivittu), niin ehkä silloin asialle täytyy tehdä jotain?

Voitko olla oikeasti onnellinen, jos et halua katsoa itseäsi peilistä kun olet alasti?