Minäkuva, onnellisuus ja mitä näitä nyt oli

En meinannut keksiä tälle höpötykselle otsikkoa. Sain idean FB ryhmästä Jenny ja läskimyytinmurtajat, missä valiteltiin kovasti sitä, kuinka sielä ryhmässä on alettu puhumaan entistä enemmän laihduttamisesta. Että eikös ryhmän idea ollut mm. parantaa elämänlaatua olemalla onnellinen sellaisena kuin on? Mutta entä jos ei voi sietää sitä omaa peilikuvaa?

Mun mielestäni homma menee niin, että jos peilikuva yksinkertaisesti oksettaa, on sille silloin tehtävä jotain, ennen kuin voi olla tyytyväinen itseensä ja kantaa kehonsa ylpeydellä. Ei siinä paljon auta se, että muut sanoo sulle, että oot kaunis ja just hyvä tollasena. Jos sinä itse et ole tyytyväinne itseesi, tee muutos. Koko tämän blogin idea lähti tästä ajatuksesta. Do it for yourself, not for them. Se kun on ihan oikeasti yks paskan hailee, mitä muut ajattelee. Ei se tee sua sielä kuoren alla yhtään onnellisemmaksi tai paremmaksi ihmiskeksi tai mitä ikinä. Se, että sä päätät muuttaa omia tapoja liikunnan, ravitsemuksen ja koko elämän saralla, se tekee sut onnelliseksi lopulta. Muutosta ei tartte tehdä heti ja ryminällä ja sata lasissa, tai voi jos pää kestää, mutta kaikilla (useimmilla) se ei taida kestää. Esimerkkinä minä itse - noudatan vhh ruokavaliota, mutta syön myös hedelmiä päivittäin, koska a) en vain voi jättää niitä pois koska ne on hyviä ja b) marjojen lisäksi hedelmät on melkosia vitamiinilähteitä. Herkuttelen myös, melkein joka viikko tavalla tai toisella, mutta ei se mun koko loppuelämän mittaista elämäntaparemonttiani horjuta tai kaada mihinkään. Joskus voi olla vähän vaikea palata arkeen, mutta kyllä sekin siitä sit jossain kohtaa.

Mähän olen nykyään melkonen hippi monessa asiassa ja hyvin pitkälti ajattelen asioita niin, että jos ei ole hyvä olla, muuta se. Mä olen ottanut loppitilin useammastakin työstä, koska aamulla on vituttanut mennä töihin. Lopputulos on se, että tällä hetkellä mä teen mitä mä rakastan ja mulla on suunnaton intohimo mun työtä kohtaan, eikä mua vituta ajella aamulla tuntia töihin.
Samaa ajattelutapaa käytän tässä peilikuva asiassa. Kun kerran oksennus lentää peiliin katsoessa (jos siis edes katsoo, koska hyivittu), niin ehkä silloin asialle täytyy tehdä jotain?

Voitko olla oikeasti onnellinen, jos et halua katsoa itseäsi peilistä kun olet alasti?